...että antoi ainoan poikansa

Tänä jouluna en ollu juuri stressaillu joululahjojen kanssa. Itseasiassa 22. päivä keskustaan lähtiessä lahjoja oli hankittu tasan nolla. Kaikki riittävä tuli kuitenkin hoidettua ennen aattoa. Iloinen joulunodotuksen fiilis on mulla jo useampana vuonna loistanut poissaolollaan, eikä tämä vuosi ollut millään tavalla poikkeus. Joulun rauha laskeutui kuitenkin aattona hitaasti myös tähän ihmismieleen.

Rauha ja stressittömyys eivät ole kummatkaan perinteisesti kuuluneet meidän perheen jouluperinteisiin. Yleensä jouluruokien tekeminen, ohjelmien sumpliminen, emäntien päällekkäiset mielipiteet ja kaikki muu häsellys ja sählinki ovat pitäneet huolen siitä, että joulun rauhoittuminen on peittynyt jonkinlaisen joulun suorittamisen jalkoihin. Tämä vuosi oli sen sijaan erilainen. Oliko kyseessä sitten se, että jouluateria järkättiin Granissa isän luona vai jokin muu yksittäinen seikka, en tidä. Lopputulos oli kuitenkin miellyttävä. Aatto sujui rauhallisesti jouluruokien ja lahjojen avaamisen parissa loppuen jo eräänlaiseksi perinteeksi muodostuneeseen jouluyön messuun.

Jouluyön messu Espoon Tuomiokirkossa yksinkertaisesti kruunaa jouluaaton. Tänä vuonna kirkko oli vielä jouluisempi ja kauniimpi kuin ennen. Parempaa joulufiiliksen synnyttäjää ei yksinkertaisesti ole, kuin kävellä lumen peitossa olevalla hautausmaalla lyhtyjen valossa ja katsoa mahtavaa ja tunnelmallista valaistua kirkkoa. Messu lopetti täydellisesti hienon päivän sanan itsensä äärellä: Christ is the reason for the season.

Tänä jouluna pääsin myös olemaan ensimmäistä kertaa elämässäni Joulupukkina. Joulupukkina oleminen ei loppujen lopuksi ollut kovinkaan vaikeaa puuhaa. Lapset olivat niin täysin jäässä Pukin nähdessään, etteivät ne saaneet sanaakaan suustaan. Tuijottivat vaan yllättynyt virne naamallaan täysin kykenemättöminä muuhun. Toivottavasti kyseessä ei kuitenkaan ollut mun jotenkin poikkeuksellisen pelottava olemukseni, vaan Joulupukin yllätysvierailuun liittyvä yleinen hämmennys. Veikkaan, että show meni kuitenkin ihan täydestä. Ainakin tästä alle kymmenen minuutin mittaisesta virailusta tippui pari kymppiä sekä glögipullo. Pitäisiköhän sitä ensi vuonna ottaa tästä ihan koko päivä duuni. Joku kymmenen keikkaa yhen päivän aikana olis kumminki jo 200e ja 10 glögipulloa...

Ei oo musta leffakriitikoks kuitenkaan

Mitäköhä mä vielä teen valveilla? Taisiis, nyt on jouluyön aatto. No, ei sillä loppupeleissä niin merkitystä. Jotain kirjottelua tässä nyt tekee mieli tehdä. Tuli hirveä arvosteluhimo muutamaan uutuuteen joihin oon päässy parin viime päivän aikana tutustumaan

Leffan roolia tässä pitää tänään katsomani elokuva, josta kukaan ei oo varmaan koskaan ennen kuullutkaan, elikkäs Peter Jacksonin uutuusleffa Hobitti. Kolmen tunnin leffassa istumisen jälkeen voi sanoa oman mielipiteensä ko. Pätkästä melko helposti:
Tolkien +
Jackson -

Tiedätte hyvin, te jotka olette nähneet Peter Jacksonin King Kongin, että tämä Uuden Seelannin oma Renny Harlin osaa tehdä paljon muutakin, kuin loistavia must-see -elokuvia, ...Joita Petri-Jaakon elokuvakirjastosta ei itse loppujen viimetteeksi juurikaan löydy. Leffa ei luo juuri jännityksen taikka draaman tunteita missään vaiheessa. Juonta tai hahmoja ei olla saatu kovinkaan jännittäväksi. Tietysti tässä on läsnä se tosiasia, että tiedän tarinan alusta loppuun jo valmiiksi, mutta sen ei kuitenkaan pitäisi olla este mielenkiinnon ja tunteiden välittämiseksi katsojalle. (Eipä niin, että alkuperäisteoksessakaan nämä seikat olisivat olleet pääosassa)

Takuuvarmaa Jacksonia on myös jatkuvat taistelukohtaukset, joita on yksinkertaisesti ihan liikaa. Niistä tulee 'ähky' eikä ne ole enää kiinnostavia. Ja elokuvan rytmitys kärsii. Eipä siinä. Tätä oli odotettavissa.

Sen sijaan Tolkienin maailman luominen on onnistunut ehkä jopa Sormusten Herraa paremmin. Erityisesti leffan alkupuoli on pelkkää riemulaulua keskimaasta tykkäävälle. Ja erityispisteet nimenomaan niistä lauluista! Oli hienoa nähdä tosi moni kirjan biisi laulettuna leffassa, kun ne vaivauduin syksyllä ihan oikeasti lukemaankin! Muutenkin tietyt yksittäiset otokset ja kohtaukset leffassa sai katsojan ihmetyksen valtaaan. Visuaalinen toteutus on huikea ja maailmaan uppoutuu, jälleen.

Bilbo, Gandalf, Balin & Thorin vuoden 1978 hobitissa

Leffa oli siis pitkälle sitä mitä pitikin! Loppuun tulee kuitenkin nostaa esiin ärsyttävänä piirteenä Tolkien-Jackson akselin lukuisasti käyttämä Deus Ex Machina. Aina kun ollaan pulassa, ei hätää! Gandalf kyllä pelastaa! Ja sitten kun Gandalf ei enää pelasta saapuu paikalle saagan lempparieläimet Kotkat, jotka ovat järjestäneet kaiken kuntoon jo lotreista lähtien. Ja jos tulevat leffat noudattavat kirjaa, niin näin tulee käymään myös tulevaisuudessa, jossa ehkä nähdään myös Deus Ex AllTime: The ultimate ongelmanratkaisija erään järvellä asuvan kuninkaan muodossa...



Pari peliä viime päiviltä saa mun täysin sydämelliset kehut! Maistraatille jouluksi hankittu Marvel VS Capcom on aivan huikea vanhan perinteen mukainen tappelupeli. Pienellä 2D areenalla toisiaan turpiin muiluttavat supersankarit toimii missä tahansa! Pelaaminen on helppoa: Räimi about kaikkia nappeja samaan aikaan ja katso ruudulta, kun asioita tapahtuu. Ja niitähän tapahtuu. Pelin alussa annettu epilepsiavaara on aiheellinen.

Toinen viimepäivien hittipeleistä taas bongasin steamin joulusesongin alenurkkauksista. Alle kahden euron indie-peliin joutu ehkä alkuun suhtautumaan varauksella, mutta trailerin jälkeen olin myyty. Tai siis se peli oli myyty. Mä olin ostanu. Rock of Ages on kyllä ollu päivän piristysruiske. Monty Python -hengessä tehty w-a-s-d peli on täynnä huumoria ja juuri oikeanlaista no-brainer datailua. Eihän siinä pelissä oo nimeksikään syvyyttä ja aina vaan tehtäviin kyllästyy nopeesti, mutta ottaen huomioon pelin hinnan (1.90€) ni ei oo varmaan hinta-laatu suhteelta kovempia pelejä juuri tultu osteltua (Wareja ei lasketa hei!)

 
Uffh, nyt on saanu taas vähän purkaa. Eiköhän se uniki nyt tuu ku on ajatukset poissa päästä. En tiiä, en sitä unta kuitenkaan aatellu lähtee ihan vielä kokeilemaan. Kaljan sen sijaan vois avata.