Marras oli suomalaisessa kansanuskossa kuoleman ennusmerkki. Se näkyi esimerkiksi eläinten poikkeavassa käyttäytymisessä. Kuolemansa pian aavistava eläin oli marras.
Marras oli myös muinaissuomalainen vainajahenki, joka kulki kodeissa erityisesti kekrin aikana.
Tämän lisäksi on ajateltu, että Suomalaisten muinaisen ajanlaskun mukaan vuosi on loppunut juuri marraskuuhun.
Vuoden loppua seuraa kuitenkin aina uuden vuoden alku. Yhden tarinan päätös tarkoittaa toisen alkamista. Yhden oven sulkeutuessa, jokin toinen aukeaa.
Intian mytologiassa Shiva tuhoaa vuoroin kaiken olevaisen vain, jotta Brahma voisi luoda sen jälleen uudelleen. Uusi päivä ei voi alkaa, jos edellinen on vielä kesken.
Kaikkeen katoavaan liittyy toive uudesta alusta.