Kaffipäissään

Hurr. Päässä pörisee kun silmät selailee hirveellä kielellä kirjotettua asiasisällöltään mitätöntä ja äärimmäisen epäselvää tekstiä tietokoneen ruudulta. Ei, se et ole sinä nyt (toivottavasti), vaan meitsi lukiessani omaa seminaarityötäni, tai ainakin sitä kakkaa mistä pitäisi parin päivän sisään saada taiottua seminaarityö. Huoh, tästä ei niin tuu yhtään mitään. Pakko ottaa kahvia.

Kahvia, sitä on tullu juotua tänään paljon. Liikaa oikeastaan. Se on aina se ensimmäinen kupillinen, joka auttaa keskittymään: sitä piristyy ja fokusoituu hetkeksi. Toinen kippo ei kuitenkaan enää oo samanlainen. Sen myötä alkaa muuttua ylipirteeksi ADHD -lapseksi, joka ei taas pysty keskittymään mihinkään sekuntiakaan pidempään. Kolmas tai neljäs kuppi ei myöskään muuta tilannetta ainakaan parempaan päin. Mutta ei sillä niin väliä, koska semmatyön rustaaminen ei tunnu ihan niin vastenmieliseltä hommalta ku on pienet kaffipörinät päällä.

Parhaimmillaan seminaarityön tekeminen vois olla tosi mukavaa puuhaa. Se on sitä joskus hetkellisesti jopa ollukin. Mutta kun deadline kuumottelee parin päivän päässä ja kasassa on vaan pari sivua oikeesti aika kehnoa tekstiä, aivan liian vähän lähdekirjallisuutta ja vielä semilöysällä lomavaihteella oleva pääkoppa ni homma ei vaan toimi. Ei niinsanotusti Ginosta. Tää oli kuitenkin tietoinen valinta. Kyllä mä tiesin, että ekalla viikolla matkan jälkeen tää homma pitää tehä. Only one I can blame is myself.

Et ei kai tässä auta muu kun palata sorvin ääreen. Ja jos tuolla ulkona ois ees vähän enemmän valoa, ei ehkä tarttis yrittää motivoida itteänsä espressokoneen myrkyillä. Mutta kesää odotellessa ei muuta kuin pörinät naamariin, trancet taustalle ja täyttä vauhtia eteenpäin!