lauantai 16. helmikuuta 2013

Katumuksen Merkki

Tällä viikolla alkoi paasto. 40 päivää + sunnuntait kestävä paasto. Mun kohdalla se tarkoittaa sitä, että alkoholi ja liharuuat (ei kuitenkaan kala) on pääsiäiseen asti nou-nou listalla. Miksi mä haluun jättää ne pois ja paastota? Koska mä uskon, että riisumalla omaa elämäänsä jostain asioista, voi avata ovia uusille oivalluksille. Vähentämällä ylimääräisten virikkeiden, nautintojen ja turhakkeiden määrää on helpompaa miettiä, mitä oikeasti haluaa elämältään ja mikä on oikeasti tärkeää. Kokonaisuudessaan voisin sanoa, että homma on tähän mennessä ollut great success!

Paastoon laskeuduttiin tiistaina. Meitsin kohdalla se tarkoitti ei ainoastaan melkoisen runsasta kaljan juontia, mutta myös ensimmäistä 'työvuoroani' tyt-virassa. Kokonaisuudessaan sairaan onnistunu päivä ja myöhemmin myös se sairaan onnistunu humala. Tyt-jatkoilla oli siistii ja olin uutena viranhaltiana jo ihan ku kotonani.

Keskiviikko oli puolestaan klassinen koomailupäivä. Elokuvassa Invictus, Morgan Freemanin näyttelemä Nelson Mandela opetti mulle syviä totuuksia ihmisten kanssa elämisestä ja löysin itselleni idolin. Illalla taas oli vuorossa perinteinen tuhkakeskiviikon messu. Anteeksi teille, jotka piditte, mutta mulle kyseessä oli yks heikoimpia messuja missä oon ikinä elämäni aikana käyny. Papit messussa oli näyttelijöitä, kylmiä koneita, eikä suinkaan ihmisiä. Yltiöliturginen ote toimis varmaan paremmin isommassa messussa, mutta kun paikalla on se ~40-50 ihmistä tilanne on täysin eri. Harmi sinänsä, koska pieni osallistujamäärä olis mahdollistanu aidon kanssakäymisen ja läheisyyden, mutta näiden sijaan hra. pastori laulo liturgioitaan tyhjille seinille ja koko show on tosi etäinen ja jokseenkin epäaito. Nää on kuitenki My thoughts only.

Tostaina sain palautteen mun seminaarityöstä ja aiitä pitäis pystyy vääntää kandi nyt ihan in no-time. Illan saapuessa sit olikin taas aika vetää tyt:n nakkipipo päähän ja lähtee paardeihin – selvinpäin. Tällä kertaa tilaisuus oli oikeesti tosi pakkopullaa. Ei siinä tapahtumassa yleisesti mitään vikaa ollu, mut moni yksittäinen pikkuasia vaan alko illan mittaan ärsyttää meitsii lumipalloefektin lailla ja lafkan mennessä kiinni lähin himaan todella mielelläni. Kaikki tyypit joiden mä tiiän tekevän duunia baareissa tai vast kääliöiden keskellä on alkanu jossain vaiheessa vihaamaan ihmisiä. Nyt ymmärrän miksi.

Eilinen Perjantai oli hieno päivä. Se oli hieno sen takia, että opin jotain vaikeimmasta aiheesta, mitä maailmassa on on: omasta itsestäni. Joitenki eilen illalla kaikki asiat vaan loksahteli pala palalta paikoilleen. Pariin viimeaikoina askarruttaneeseen kysymykseen löyty yht'äkkiä vastaukset, jotka oli selviä kuin päivänvalo ja mun henkilökohtainen maailmani järkkyi älyttömän AHAA-elämyksen edessä. Ymmärsin yht'äkkiä pitäväni jostain sellaisesta, mille en ollut koskaan uhrannut ajatustakaan ja samalla tajusin ettineeni asioita jo pitkään ikään kuin 'väärästä paikasta'. Ja jos nyt mietit, että oisin alkanu eilen pitämään pojista, ni that is not the case :D Mutta siis just tämmösten ahaa-elämysten takia on kai hyvä joskus vähän sheikata omia tottumuksiaan, jättää jotain perinteistä pois ja ajatella hetki puhtaalta pöydältä.
It might open up your eyes I see.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti