Eloonjäänyt, osa 5

Epilogi
Kunnes lopulta uskalsin todeta

Viimeisimmässä blogimerkinnässä päästiin vaiheeseen, jossa ääntäkin nopeammin pakenin loppua, ja matkamme Afrikassa oli näin ohitse.

Paljon nähtiin ja paljon koettiin. En tiedä tarkkaan, mutta Suomeen palasi kaksi erilaista ihmistä, kuin mitä alunperin matkalle oli lähtenyt. Ja vaikka katkaisen pian virran – säästän voimavarani, niin aion sitä ennen vielä yrittää pukea sanoiksi kaiken sen mitä me matkan aikana opittiin. Miksi matkailu avartaa? Minkälainen on Etelä-Afrikka ja Mistä perspektiivistä tässä on kokoajan puhuttu?

Etelä-Afrikka näyttäytyy usein kaikille hyvin länsimaisena maana. Mekin mietittiin ennen matkaa, että viittiikö noin tuttuun ja turvalliseen maahan lähteäkään, eihän siellä nää Afrikkaa yhtään! Pelkkiä eurooppalaisia siellä on ja ostoskeskuksia... Todellisuus oli kuitenkin jotain aivan muuta. Ehkä illuusio hyvin länsimaalais-painotteisesta Etelä-Afrikasta on tullut monen asian summana. Kaikki Etelä-Afrikkalaiset, joita me voidaan tavata Euroopassa tai muualla on kaikki (rikkaita) valkoisia. Sen lisäksi Etelä-Afrikassa on mantereensa suurin BKT ja vankin infrastruktuuri, joka riittää jopa jalkapallon MM-kisojen järjestämiseen. Ja tokihan kaikki tämä on myös aivan totta. Cape Town oli esimerkiksi täysin ensimmäisen maailman kaupunki, joka menis ihan täysillä mistä tahansa etelä-euroopan lomakohteesta. Dramaattiseksi tilanteen tekee kuitenkin se, että tämän rikkaan länkkärikulttuurin naapurissa, saman valtion sisällä on myös aivan toisenlainen maailma.

Etelä-Afrikka on samaan aikaan erittäin rikas ja erittäin köyhä. Ylivoimainen enemmistö maan varallisuudesta on valkoisten omistuksessa (n 10% maan väestöstä). Musta väestö on köyhää ja tätä köyhyyttä korostaa äärimmäisen paljon se, että maan hintataso on nimenomaan rikkaan kymmenyksen 'määrittelemä'. Siinä missä köyhissä maissa hintatasokin on yleensä pieni, Etelä-Afrikassa hinnat nousi paikoin jopa Etelä-Euroopan tasolle. Ihmisten suhteellinen köyhyys on siis aivan älytön.

Juuret tähän älyttömään varallisuuskuiluun rikkaiden ja köyhien välillä on tietysti kolonialismissa ja apartheidissä. Ihan niinkuin pelkästään se ei olisi riittänyt, että eka hollantilaiset ja sen jälkeen britit tuli mestoille, tappo kaikki paikalliset jotka vastusti ja laittoi loput työskentelemään kultakaivoksilla, vaan tän lisäksi otettiin 1900-luvulla käyttöön se apartheid. Koko maa jaettiin. Tai käytännössä vaan ihmiset jaettiin, niin ettei eriväristen tarvinnut katsella toisiaan. Mustat kuitenkin tekivät edelleen töitä valkoisten firmoissa ja yrityksissä. Itsehän he eivät edes saaneet perustaa niitä. Helppoa on tietysti miettiä, että minne ne rahat siitä taas meni. Oon oikeesti aika vakuuttunut siitä, että jossei kansanmurhia lasketa, niin Apartheidin on pakko olla ollut rasismin ylin mahdollinen muoto.

Apartheidin murtumisen jälkeen tilanne maassa onkin sitten

 ollut suhteellisen epävakainen. Monet mustat näkivät apartheidin hajoamisen suurena tilaisuutena vallankumoukseen ja koko hommaa seurasikin pari vuotta älytöntä väkivaltaa ja rikollisuutta. Mustien suurin puolustaja, vasta valittu presidentti Nelson Mandela kuitenkin näki ylitse rajojen, aaltojen, vihollisten, elonjääneiden, toivon rippeiden. Kaveri antoi sortajilleen anteeksi kaiken. Ei tullut mustien ylivaltaa, vaan sateenkaarivaltio.

Vaikka virallinen järjestelmä onkin purettu jo lähes 20 vuotta sitten, Apartheid kuitenkin elää yhä ja voi hyvin. Tämä ilmiö, jota kutsun Arkipäivän Apartheidiksi on jatkuvasti läsnä kaikessa. Valkoiset ja mustat eivät vieläkään elä samoilla alueilla eivätkä samoilla palkkakuiteilla. Edes peruskoulussa eivät valkoiset ja mustat lapset voi olla kavereita. Mustilla on kouluissa pelkästään mustia kavereita. Valkoiset taas voivat ystävystyä myös värillisten kanssa. Jos näillä kahdella ystäväpiirillä on jotakin asiaa toisillensa, toimivat värilliset silloin viestin välittäjinä. Älytöntä.

Yksi asia myös, johon oli pakko kiinnittää matkalla huomiota oli rahan aivan älytön ylivalta kaikkeen maanpäälliseen toimintaan. Monesti länsimainen suomalainen ajattelee, että Raha on jotain, mikä hallitsee bisnesmiesten ja yritysjohtajien elämää. Matkalla kuitenkin tajusimme, että jos raha jotakuta hallitsee, niin se on kaikkein köyhimpiä. Jokainen päivä nähtiin joukoittain ihmisiä, joiden kaikki toiminta tähtäsi vain ja ainoastaan siihen, että he saisivat käsiinsä edes muutaman randin. Monien kohdalla tämä toiminta tarkoitti rikollisuutta, joka on edelleenkin E-A:n suurimpia riesoja. Meidät ryöstettiin kerran (joskin epäonnistuneesti), yhdeltä saksalaiselta naiskaksikolta oltiin viety kamera suoraan kädestä, Drive-by -ryöstöt on tavallisia, ja niin edespäin. Ryöstäminen on maassa niin arkipäivää, että silloin kun meidät Johannesburgissa otettiin tämän toiminnan kohteeksi, ei kukaan kadun noin 30 ihmisestä jaksanut juuri asiasta kiinnostua. 

”Raha korruptoi moraalittomuuksiin”. Jälleen kerran ajatus, johon länkkäri suomalainen yhdistää ensimmäisenä Nestlen pääjohtajan tai Venäläisen mafiapomon, mutta joka Etelä-Afrikassa tarkoitti myös täysin tavallista urbaania selviytymistaistelua käyvää köyhää. En pääse eroon siitä ajatuksesta, että jonakin päivänä ne Johannesburgissa, keskusmuseon pihalla pullonpyöritystä pelanneet lapset saattavat olla aktiivisia, turisteja metsästäviä rikollisia. Ehkä ne meidän kimppuun käyneet kaveritkin olivat vielä 10 vuotta aikaisemmin leikkineet muiden lasten kanssa hippaa puistossa. Ei ne varmasti haluais ryöstää turisteja, jos heillä olisi varaa valita jokin toinen toimeentulon lähde. Ilman rahaa ei vaan selviä, sillä jossakin vaiheessa on lasku maksettavana. Ja kun ei ole millä maksaa, niin jossakin vaiheessa on veri veteen sekoittuva. Käytännössähän tätäkään ongelmaa ei olisi, jos ne kaikkein rikkaimmat olisivat valmiimpia antamaan omastaan. Tässä kritiikin kohteena on monien muiden lisäksi myös oma itse. Minä suomalaisena opiskelijana olen rikkaampi kuin suurin osa maailman ihmisistä. Annoinko silti Etelä-Afrikassa rahaa kenellekään? Autoinko heikommassa asemassa olevaa? Mitä laupias Samarialainen olisi tähänkin sanonut? Raha taitaa olla korruptoinut myös allekirjoittaneen... 

Kun on tajunnut elintason järjettömän suhteellisuuden, 

oppii oikeasti tajuamaan, kuinka älyttömiä FWP:t eli First World Problemit on. Normaaleina arkipäivinä FWP -termiä heitetään lähinnä huumorilla, väsyneiden internetvitsien kanssa. Ns. Kolmannessa maailmassa, johon E-A:n musta väestö kuului, FWP:n huumorilataus muuttui kuitenkin nopeasti ällötystekijäksi. Katsellessani Etelä-Afrikan slummeja ja yleistä meininkiä teki niin mieli huutaa kaikille kolmas-maailma -vitsien viljelijöille Harri Aholan legendaarisia sanoja: ”Tuu hymyilee tänne! Me eletään täällä pahvilaatikoissa ja sä tuut tänne naureskelemaan! Mä en kestä teitä vitun mikkihiiriä.”

Huumorilla tai ei, FWP:t on monesti yllättävänkin todellisia, ja monille länkkäreille valitettavasti täysin oikeita ongelmia. Itsekin hajoilen päivästä toiseen ihan älyttömille pikkujutuille. Etelä-Afrikan parasta antia olikin juuri se, että nämä pikkujutut onnistuttiin laittamaan asianmukaiseen perspektiiviin. Oli mahtava fiilis oikeasti tajuta omien ongelmiensa mitättömyys. Mulla on kaikki hyvin! Pikkuasiat eivät haitanneet ja monet asiat, jotka Suomessa olisi saattaneet häiritä (esim. pahanmakuinen kahvi JOB-CAP junassa, jossa oli maito & sokeri valmiina) otettiin vastaan ilolla. Mulla on elämässä kaikki tosi hyvin. Miten tätä ei voi tajuta Suomessa? Suomea pidetään kehittyneenä maana. En tiedä teistä muista, mutta mun mielestä oikeesti jos olisimme kehittyneet tarpeeksi, ei meidän tarvitsisi inistä turhasta.

Mulla oli onni nähdä Etelä-Afrikasta sen monet puolet. Valtaosa turisteista jotka matkaavat E-A:aan vetävät lentokoneella suoraan Cape Towniin, taksilla Waterfrontilla sijaitsevaan 4 tähden hotelliin, ja ottavat koko loppumatkan pelkkiä turistiretkiä viiniä tissutellen. Vaikea kuvitella, että pelkästään tällä reseptillä valmistettu matka avartaisi maailmankatsomusta sentinkään vertaa. Samat FWP:t vaan seuraisivat mukana tässä ”ensimmäisen maailman Afrikassa”. En tiedä muista, mutta mä en oikeen edes osannu nauttia kaikista normaalin länsimaisen elämän luksustuotteista. Kun vieressä asui 30 miljoonaa jokapäiväistä selviytymistaitelua käyvää köyhää, länsimainen elämäntyyli tuntui vaan jotenkin niin väärältä. Millä oikeudella juuri minä olen se, joka täällä juo vaan kaljaa ja ottaa aurinkoa?

Suuri osa turisteista ei varmaan anna asian häiritä. Köyhempi maailma on heille niin vieras ja etäinen. Tämän huomasi niin hyvin silloin kun meidän turistibussi ajoi paikallisen hökkelikylän ohi. Jengi valokuvasi sitä, kuin museossa. ”Tässä on kristallisoitu pala jotakin vierasta elämäntyyliä” Vaikka turistibussin ja pahvikorttelin välissä oli vain muutamakymmentä metriä, oli siinä käytännössä tuhansien kilometrien kokoinen ymmärryksen kuilu. Kaksi eri maailmaa, kaksi eri todellisuutta. Turisteilla ei edes ollut halua astua tähän vieraaseen maailmaan, ja ei se sikäli mitään: He ovat lomalla, heille tämä valinta suotakoon. Suurempi ongelma on se, että paikalliset E-A:ssa vakituisesti asuvat eurooppalaistaustaiset ajattelevat täysin samalla tavalla. Heillä ei ole tarvetta astua toiseen maailmaan, eikä kokea sitä. Poissa silmistä, poissa mielestä. Apartheid kiittää ja kumartaa.

Rahallisen eriarvoisuuden lisäksi kiinnitettiin tietysti myös huomiota ihmisiin. Afrikkalainen mielenmaisema oli nimittäin äärimmäisen mieletöntä katseltavaa. Varsinaisia sosiaalisia estoja ei ollut. Sadantuhannen näkymättömän seinän ja koodin kahlitsemalle suomalaiselle tämä oli ehdottoman suuri 'kulttuurishokki'. E-A:ssa jos joku halusi tehdä jotain, hän teki niin. Mikään näkymätön koodi ei ollut esteenä. Mutta for real, mikä estää? Ei valtio sorru täydelliseen anarkismiin, jos jengi ei esimerkiksi odota virheää valoa, ylittääkseen jalankulkijana tyhjän autotien. Ei se valo ihmistä estä kävelemästä. Jos ihmien astelee tien yli, hän astelee tien yli, näytti valo mitä tahansa. Monet rajat ovat tietty aika selkeitä ja niiden noudattaminen on ihan järkevää, mutta esimerkiksi Jo'burgin nuorisotapahtumassa jengi piti hauskaa tanssien ja laulaen tilanteessa, jossa varmasti kovinkaan moni suomalainen, jonkin mystisen näkymättömän rajan estämänä, ei olisi sitä tehnyt.

Luonnon kanssa paikalliset oli aika kehnoja, luultavasti vain heikon koulutustason takia. Parhaimpina roskiksina kaikille roskille toimivat esimerkiksi ikkuna sekä meri. Tyynellä valtamerellä seilaavaan Espanian kokoiseen roskalauttaan oli helppo alkaa uskoa. Ja jos näin menetellään muovipullojen kanssa, niin miksei myös ilmansaasteiden kanssa? Ja jos näin menetellään Etelä-Afrikassa, niin miksei myös muualla maailmassa? Voi vaan olla onnekas siitä, että pääsi näkemään Cape-Townin mielettömät luonnonmaisemat, ennen kuin höyry polttaa vuorten eläimet ja ihminen häviää, - ei meitä ollut syytä säilyttää.  

Näillä kaikilla eväillä, matka oli kokonaisuudessaan erittäin suuri onnistuminen. Se sisälsi hyvässä suhteessa silmiäavaavaa materiaalia ja rentouttavaa lökölomailua. Siinä pyörittiin sekä mukavuusalueen sisä-, että ulkopuolella, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Irtiotto elämästä auttoi miettimään, että mitä omalta elämältään haluaa ja mikä on oikeasti kaikista tärkeintä? Caroluksen pohdintoja vapaasti mukaillen: Mikään ei ole suurempaa kuin ihmisyys ja sen kohtaaminen ja kunnioittaminen.

- Lauri