Eloonjäänyt, osa 4

Päivät 9-11
Kaartuva, Kaunis, pilvien muuri

Viininmaistelu oli pari päivää aikaisemmin todettu erittäin mukavaksi ajanvietteeksi. Siksi päätettiin tehdä sitä uudestaan, mutta tällä kertaa koko päivä aamusta iltaan. Ostettiin opastettu viinitilakierrus Stellenboshin ja Paarlin kuuluisiin viinintuottaja-kyliin. Ohjelmassa oli tutustuminen neljään viinitilaan joista jokaisessa viininmaistelu, yhteensä siis noin kolmekymmentä eri viiniä. Olisi sääli heittää näitä hienoja tuotteita sylkykuppiin...

Meitä oli päivän kierroksella noin kymmenhenkinen ryhmä, jossa oli niin kanadalaisia, ruotsalaisia, brittejä, kuin paikallisiakin. Ensimmäisen viininmaistelun jälkeen juttua tuli jo mukavasti ja ryhmän pikkubussissa oli iloinen tunnelma. Ei ollut mitenkään yllättävää, että tunnelma parani jokaisen viinimaistiaisen myötä yhä entisestään.

Päivän perspektiivi-tuokio saatiin, kun ryhmän Kanadalinen pariskunta kertoi kokemuksistaan monen kuukauden mittaisella Afrikanreisultaan. He olivat olleet nukkumassa isolla ryhmällä vartioidussa telttaleirissä Tansaniassa, kun keskellä yötä he olivat heränneet laukausten ääniin. Vartijoita oli ammuttu. Leiriin tunkeutui aseistettuja miehiä, jotka repivät kaikki ihmiset teltoistaan ja laittoivat heidät makaamaan mahalleen maahan, ampuen viereen varoituslaukauksia.

 Pariskunnan nainen oli viety telttaan ja häntä oli hakattu selkään viidakkoveitsen lappeella ja yritetty raiskata. Juuri kun kaikki olivat varmoja, että tästä selvinnyt ei ihminen, sai yksi leirin vartijoista kutsuttua paikalle apujoukkoja. Tämän Tansania-tarinan rinnalla oma ryöstötilanteemme Johannesburgissa tuntui aika mitättömältä pikkujutulta. Ja tässä nää Kanadalaiset meisteli meidän kanssa viiniä, kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Neljännen viinitilan jälkeen kierros loppui ja meidät palautettiin hostellille. Lähdettiin melkein suorilta kohti V&A Waterfrontia ja siellä odottavaa ”uutta nousua”. Tänään oli kuitenkin Caroluksen syntymäpäivä ja pitäähän nyt synttäripäivänä ottaa (rennosti). Nautittiin drinkit auringonpaisteessa coctailbaarin sohvilla lököillen ja syötiin illallista jo toistamiseen Ferrymans:issa, ravintolassa jossa myös Matt Damon kummpaneineen viettivät iltaa Clint Eastwoodin elokuvassa Invictus – voittamaton.

Seuraa saatiin iäkkäästä paikallisesta pariskunnasta, jotka ilomielin kertoivat omia mielipiteitään Etelä-Afrikan nykyisestä tilanteesta. Eivät he sitä suoraan sanoneet, mutta ainakin itselle jäi heistä sellainen fiilis, että apartheid oli paljon nykyistä parempi systeemi. Silloin valkoiset saivat olla rauhassa valkoisia ilman, että soppaan sekoitettiin mitään mustien ajamaa sateenkaarivaltiota tai 'Jumala siunaa Afrikkaa' -meininkiä. En tiedä heistä, mutta ainakin me nautimme täysin siemauksin ravintolassa esiintyneestä bändistä, jossa oli laulajana aivan uskomattoman lahjakas musta nainen!

Meininki jatkui hostellilla, jossa oltiin vietetty iltaa biljardin ja muiden hostelliasukkien kanssa jo melkein joka päivä tähän asti. Tänään hostellin yleisfiilis oli paljon kosteampi kuin aikaisempina päivinä. Juotiin porukalla kaljaa niin, että se meinasi loppua varastoista. Hostellibaarin mennessä kiinnin hamstrattiin vielä viimeiset tölkit. Juhla jatkui, vaikka juoma oli lopussa. Pelattiin monista muistakin legendaarisista illanvietoista tuttua Ring of Fire – Kings Cup -peliä

Lopussa me hävisimme.

Seuraavaan aamuun en herännyt hyvinvoivana ja erinomaisesti levänneenä. Jos me ei oltais varattu aamulla lähtevää retkeä Hyväntoivonniemeen, olisin takuuvarmasti jäänyt koomaamaan hostellille ainakin puoleen päivään asti. Alkuperäisen suunnitelman mukaan näin olisin voinutkin tehdä: meidän piti nimittäin ajaa hyväntoivon niemeen autolla. Turisti-infossa kuitenkin sanottiin, ettei yksikään autovuokraamo koko Cape Townin alueella suostuisi vuokraamaan autoa 2-4 päivää lyhyemmälle ajalle. Jouduttiin siis turvautumaan jälleen turstiretkeen. Onneksi kuitenkin myös bussimatkan aikana voisi ottaa torkkua. Tai niin ainakin luulin...
…Kuinka väärässä olinkaan.

”FINLÄÄÄND IN THE HAAUS!!” Oppaamme kiljuu rasittava hymy naamalla kun hyppäämme pikkubussiin. ”BAZ BUZ, MAKE SOME NOOOICE!” Saatiin tälle päivälle sitten supermega-ylipirteä opas, joka naureskelee jatkuvasti omille oikeesti tosi huonoille jutuilleen rasittavalla tavalla. Tätä äijää ei vaan pystyis kestämään koko päivää, silti yrittää voin kaikkeni.

Seurueessa tällä kertaa oli lähes parikymmentä ihmistä. Heistä eniten pisti silmään yksinmatkustava kiinalainen ehkä vähän meitä nuorempi kaveri. Äijää turistimman näköistä tyyppiä ei voinut olla olemassakaan Vyölaukku, tuulihousut, iPuhelin ja jatkuva ihmettelevä kiinalainen-turisti -ilme. Kaveri oli kuulema parin päivänä päästä jatkamassa lomaansa Johannesburgissa... Vitsit se äijä ryöstetään ja tapetaan siellä sekunneissa.

Ennen saapumista itse Cape Pointiin, bussimme pyörähtäisi Hout Bay -harborissa, sekä pingviinirannalla. Afrikassahan elää yksi pingviinirotu. Tämä kuulostaa jännältä, koska Afrikan ilmasto on pinkviineille melkosen kuuma. Merivesi Cape Townissa pysyttelee kuitenkin jatkuvasti erittäin pienissä lämpötiloissa, se kun saapuu merivirtojen mukana rannikolle suoraan Antarktikselta. Meidän näkemät pingut hengaili niinsanotulla Pingviinirannalla, johon oli muutaman randin sisäänpääsy. Olo oli kuin eläintarhassa. Vaikka linnut periaatteessa pysty lähtee sillon ku niitä huvitti, ni veikkaanpa, että niitä kestittiin sen verta hyvin, ettei se juuri ollut tarpeen. Veikkaan itseasiassa, että noiden pingviinien elintaso oli suurempi kuin koko Cape-flatsin mustan väestön yhteensä. Noh, toisaalta oltiin edelleenkin alueella, jossa asuntojen hinnat pyöri miljoonissa euroissa, et eiköhän niille linnuillekin pysty heittäämään pari kalaa. Ne on kuitenkin paljon söpömpiä kuin hädässä olevat ihmiset.

Pingviinislintusten jälkeen ehdin jo luulla, että naamattoman yliärsyttävä oppaamme veisi meidät vihdoin jo varsinaiseen kohteeseemme, mutta erehdyin jälleen. ”LETS GOOO CYCLIIING!! MAKE SOME NOOOICEEE!!” … … … Edessä oli n.20 minuutin pyöräretki Hyväntoivon kansallispuistossa. Fillareiden istumakorkeutta ei saanut säädettyä, tanko heilui eikä vaihteet toimineet. Kypärä sentään oli sentään 80-luvun uusinta muotia! Fillarointi oli kuitenkin yksi päivän parhaista jutuista, koska 1) Hetkeen ei tarvinnut katsella meidän opasta, jonka pyöräillen kilpaa paetessani kadotin. 2) Kansallispuistossa nähtiin muutaman metrin läheisyydeltä ihan oikeita luonnossa eläviä Strutseja, ei siis mitään syöttöpingviinejä, vaan ihan real-deal lintuja, jotka eivät koskaan oppineet lentämään omin siivin.
 

Pienen lounaan jälkeen päästiin lopulta kohteeseen, joka oli kuin olikin ihan älyttömän siisti mesta! Cape Point! Koko Afrikan matereen lounaisin paikka. Maa loppui tähän paikkaan antaen sijaa merien äärettömälle valtakunnalle. Oli mieletöntä kuvitella, että kun katoi oikealle, niin tuhansien kilometrien päässä olisi Brasilia. Toisen meren takana taas jäätikkö suli jossain kaukana. Niemenkärjen korkeimpaan paikkaan oli joskus rakennettu majakka. Ajatus oli hyvä, sillä Hyvän toivon niemi on yksi maailman vaarallisimmista merialueista. Toteutuksessa oltiin kuitenkin menty hieman pieleen, koska niemen korkein paikka oli lähes aina matalalla leijailevien pilvien peitossa. Öh, eikö rakentajille tullu missään vaiheessa mieleen, että keskelle pilveä pykätyn majakan valosta ei oo ihan hirveesti hyötyä?

Vasta takastulomatkalla tajusin, kuinka älytön FWP koko päivä oli tähän mennessä ollut. Taisiis, mä oon Etelä-Afrikassa lomalla, matkalla älyttömän sykähdyttävään mestaan, mut mua harmittaa tosi paljon, ku opas hymyilee liikaa. Tällä kertaa perspektiivi-ilmiön pilkka osui omaan nilkkaan. Vitsi mikä inisevä pelle mäki oon ollu. Tämän tiedeostettuani, ei haitannut edes se illalla saatu tieto, että meidän hostellin viereinen autovuokraamo vuokrasi autoja yhdeksi päiväksi noin 200 randilla (vert, yht 1100 rad mitä maksettiin päivän turistiretkestä).

Viimeinen kokonainen päivä Etelä-Afrikassa alkoi messulla läheisessä luterilaisessa kirkossa. Kirkkoväki koostui pääosin Eurooppalaistaustaisista, mutta joukossa oli myös joitain mustiakin. Messu itsessään oli taattua ev.lut. Meininkiä. Ei saatu silmiäavaavaa Afrikkalaista Gospel-messua, mutta hyvää hengenravintoa kuitenkin!

Kirkkokäynnin lisäksi päivälle oltiin suunniteltu matka Robben Islandille, Cape Townin paikallisella Alcatrazille, jossa vaarallisimpia apartheid-järjestelmän vastustajia oltiin aikoinaan pidetty. Tunnetuimpana heistä tietysti Nelson Mandela, valtion ensimmäinen musta presidentti, joka oli Etelä-Afrikassa ihan älytön kulttihahmo, meiningillä Urho Kekkonen x 5. Asema on kyllä ihan ansaittu. Kaveri kuitenkin hengas vangittuna pakkotyössä Robben Islandilla about 30 vuotta, taisteli aktiivisesti apartheidiä vastaan, mutta presidentiksi noustessaan antoi valkoisille kaiken anteeksi.
Ei kuitenkaan päästy saarelle, koska juuri ennen lautan lähtöä saarelle ilmoitettiin, että koko reissu on peruttu liian kovan tuulen takia. Jos laiva lähtisi nyt olisi mahdollisuus että jäljelle jäisi vain viestinä lyhyesti: ei ole eloonjääneitä.  

Noh, hyvänä varasuunnitelmana vuokrattiin sitten hostellilta pyörät

ja lähettiin kohti Camps Bayta ja siellä sijaitsevia unelmiemme rantakiviä. Matkan aikana se tuuli sitten ylty. Aina silloin tällöin tuuli niin kovaa vastaan, että ei enää jaksettu polkea eteenpäin. Vaikka kaikkemme annettiin, niin fillari ei liikkunu. Vastaavasti sitten pois tullessa, perätuuli piti huolen siitä, että pystyttiin matkaamaan pyörillä useita satoja metrejä koskematta koko polkimiin lainkaan. Näin siis myös ylämäkeen. Tuuli oli kaivanut esiin myös surffaajat, jotka hengaili vaarallisen näköisten rantakivikkojen vieressä, taistellen pinnan yllä, haukkoen happea, suolavettä.

Camps Bay oli yhtä kaunis kuin muutama päivä aikaisemminkin. Tämä olisi viimeinen ilta Etelä-Afrikassa. Huomenna aamulla alkaisi matka ensin lentokoneella Jo'burgiin ja sieltä Frankfurtin kautta Suomeen. Matka oli päätöksessään. Nautittiin drinksut rantabaarissa ja katsottiin kun horisontin yllä aurinko – se laskee, kauniinpana kuin koskaan.