On the sentimental mood

Katsoin juuri toisen kerran elämässäni Nightwishin Imaginaerum -elokuvan. Liekö syy ainoastaan siinä, että oon turkasen väsyny vai onko taustalla jotain muutakin, mutta kyseinen leffa sai mut jälleen kerran herkistymään. En tiedä osaanko paikallistaa mitään yhtä erityistä syytä sille, miksi tää leffa sai vaikutettua mun tunteisiin, mut joku siinä kuitenkin kolahti. Kai se on joku melodian ja juonen ja tapahtumien yhteisvaikutus. Käsitellään vanhemman rakkautta lapsiinsa, lapsen viattomuutta, ihmisen kykenemättömyyttä toimia kuten parhaaksi näkee, muistojen tärkeyttä, elämää ja kuolemaa. Kaikki tämä maagisessa mielikuvitusmaailmassa oopperahevin säestyksellä.

Ehkä kuitenkin yksi koskettavimpia juttuja kyseisessä leffassa on se, kuinka haikeamielinen se on. Yritän tässä nyt seuraavaksi jotenkin tavoittaa sen elokuvan (ja samalla pitkälti koko nightwishin kaiken musiikin) sisältämän perusfiiliksen.

Imaginaerum esittää elämän kuin se olisi pianolla soitettu nuotti. Hento kuiskaus, joka soi ensin kirkkaana ja puhtaana, mutta alkaa heti kadota. Elämän valuessa eteenpäin meillä vielä lapsena ollut täydellinen viattomuus tahriintuu, eikä sitä voi enää pestä. Päivä kerrallaan muuttaa kaunista rumaksi ja puhdasta likaiseksi. Jokainen kokemus puuduttaa ihmistä maailmaan enemmän ja kaikki arjen sekä juhlan asiat menettävät merkityksiään. Uuden vuoden juhla on joka kerta edellistä tyhjempi, eikä vanha pehmolelu kelpaa enää maailman arvokkaimmaksi esineeksi.

Yhtäkkiä ihminen huomaa, että suuri osa elämän parhaista hetkistä ovat takanapäin enää vain muistoina ja kaipauksina, joita ja joihin liittyviä tunteita ei voi elää uudelleen. Ennen kaikkea miettii sitä tavattoman suurta rakkauden määrää, jonka kaikki meistä ovat saaneet osaksemme. Meitä on rakastettu niin paljon ettei siinä tahdo olla edes mitään järkeä. Syntyy kaipuu menneeseen, parempaan ja viattomaan aikaan, kaikkeen siihen vilpittömään rakkauteen. Ja kuten gospelbändi KLS nimikkokappaleessaan toteaa: ”Kaipuu on liian kaunista. Ei sitä voi sanoin kuvailla” Sanojen loppuessa Nightwish aloittaa musiikin tavoittaakseen tämän kauneuden viimeistä piirtoa myöten. Toden totta: Jos kaipuu on kaunista, Imaginaerum on todella kaunis elokuva.

Tällainen tunnetila ei ole ainoastaan kaunis, vaan myös tavattoman haikea.

Viattomuuden ja pyyteettömän rakastamisen kaipuu on Nightwishin kappaleissa jo suorastaan ällöttävän loppuunkulutettu teema. Yhtenä malliesimerkkinä tästä on kappale ”While your lips are still red", jossa esitetty haikean surumielinen tunnetila näkyy mielestäni esimerkillisesti.

Tämän haikeuden ei kuitenkaan pidä antaa lamauttaa, sillä sen alla on löydettävissä mitä parhain elämänohje: Elä elämääsi nyt, kun sinulla vielä on aikaa. Tee asioita vielä kun voit tehdä niitä aidosti iloiten ja niistä kiinnostuen. Älä näiviinny vaan pyri ottamaan uudet asiat elämässäsi vastaan sillä samalla innostuksella, joka jo lapsesta pitäen on kulkenut mukanasi. Joka päivä elämäsi täyttyy yhä enemmän muistoilla ja kaipauksilla, jotka vaikka pahimmillaan ovatkin äärimmäisen kahlitsevia (kuten Imaginaerumissa aivan mielettömällä tavalla näytetään), voivat olla myös elämää ravitsevia ja kasvattavia. Sano useasti, että rakastat. Sano useasti, että välität. Älä koodein, äläkä vuosien päästä.