Talvipäivänseisaus.
Tähän päivään huipentuu vuoden kaikkein masentavin ajanjakso: Loppusyksy. Vaikka joulu odottaa ovella, lasken tämän päivän yhä syksyyn. Maassa ei ole lunta, mittarissa ei ole pakkasta ja naapurikadun sissikoivussa on yhä lehtiä.
Loppusyksy on vuoden ikävin ajanjakso. Huomaan itse valon määrän korreloivan suoraan omaan mielialaani. Marras-joulukuussa en jaksa tehdä mitään. Syysangsti ja kaamosmasennus leikkii päälläni omaa peliänsä, johon mulla ei ole osuutta, eikä arpaa. Opiskelumenestys on heikkoa, ihmissuhteisiin ei jaksa nähdä vaivaa, kotoa poistuminen ei kiinnosta. Aamulla kelloa torkutetaan parhaimmillaan puolitoista tuntia. Pahinta tässä kaikessa on se, että vaikka tiedostaa kaiken sen, mikä omassa elämässään on vialla, ei kuitenkaan jaksa laittaa tikkuakaan ristiin niiden epäkohtien korjaamiseksi. Angstaaminen on helpompaa. Silloin ei tarvitse tehdä mitään.
Siis kuka ihan oikeesti keksi asuttaa Suomen? Taisiis ihana paikkahan tämä on kesällä, mutta olisitte ihmiset hyvät nyt ottaneet jo ekasta kaamostalvesta opiksenne ja lähteny aika uskomattoman kovaa etelään! Ettekö tajunneet, että talvella Suomessa on pelkkä yö! Yö on masentava ja ankea. Tämä näkyy hyvin rippikoulusta tutussa helminauhassa, jossa musta yksinäisyyttä, synkkyyttä, pelkoa ja kuolemaa kuvaava helmi on täysin ansaitusti juuri Yön helmi.
Kaisa raittilan rukoushelmikirjassa yön helmestä sanotaan seuraavaa:
Yksinäisyys työntyy pimeistä ikkunoista sissään.
Ajatukset kapenevat umpikujiksi ja ovet ovat lukossa.
En pääse pois.
Olen joutunut itseltäni kadoksiin, enkä löydä sinua.
Yhtä paljon kuin pelkään kuolemaa,
pelkään elää.
Tähän päivään huipentuu vuoden kaikkein masentavin ajanjakso: Loppusyksy. Vaikka joulu odottaa ovella, lasken tämän päivän yhä syksyyn. Maassa ei ole lunta, mittarissa ei ole pakkasta ja naapurikadun sissikoivussa on yhä lehtiä.
Loppusyksy on vuoden ikävin ajanjakso. Huomaan itse valon määrän korreloivan suoraan omaan mielialaani. Marras-joulukuussa en jaksa tehdä mitään. Syysangsti ja kaamosmasennus leikkii päälläni omaa peliänsä, johon mulla ei ole osuutta, eikä arpaa. Opiskelumenestys on heikkoa, ihmissuhteisiin ei jaksa nähdä vaivaa, kotoa poistuminen ei kiinnosta. Aamulla kelloa torkutetaan parhaimmillaan puolitoista tuntia. Pahinta tässä kaikessa on se, että vaikka tiedostaa kaiken sen, mikä omassa elämässään on vialla, ei kuitenkaan jaksa laittaa tikkuakaan ristiin niiden epäkohtien korjaamiseksi. Angstaaminen on helpompaa. Silloin ei tarvitse tehdä mitään.
Siis kuka ihan oikeesti keksi asuttaa Suomen? Taisiis ihana paikkahan tämä on kesällä, mutta olisitte ihmiset hyvät nyt ottaneet jo ekasta kaamostalvesta opiksenne ja lähteny aika uskomattoman kovaa etelään! Ettekö tajunneet, että talvella Suomessa on pelkkä yö! Yö on masentava ja ankea. Tämä näkyy hyvin rippikoulusta tutussa helminauhassa, jossa musta yksinäisyyttä, synkkyyttä, pelkoa ja kuolemaa kuvaava helmi on täysin ansaitusti juuri Yön helmi.
Kaisa raittilan rukoushelmikirjassa yön helmestä sanotaan seuraavaa:
Yksinäisyys työntyy pimeistä ikkunoista sissään.
Ajatukset kapenevat umpikujiksi ja ovet ovat lukossa.
En pääse pois.
Olen joutunut itseltäni kadoksiin, enkä löydä sinua.
Yhtä paljon kuin pelkään kuolemaa,
pelkään elää.
Tämän helmen teksti saa loppusyksyn öissä kylmiä väreitä aikaan.
Kaamosangsti on syksyn sana. Se alkaa sillä, että on syystä tai toisesta tyytymätön omaan elämäänsä ja jatkuu saamattomuudella. Koska ongelmien ratkaisut tiedostetaan, mutta niitä ei vaan jaksa tehdä, välitön seuraus on turhautuminen omaan elämäänsä. Se purkautuu vitutuksella, masentumisella ja suuttumisella.
Mua ottaa päähän tää lumeton mukamas-talvi. Mua ottaa päähän se, etten saanu syksyn aikana juuri mitään opintoja kasaan. Mua ottaa päähän se, että se projekti joka mun piti saada valmiiksi jo vuosi sitten on yhä samassa vaiheessa tekeillä. Mua ottaa päähän se, etten ole aikaansaavempi ja aktiivisempi. Mua ottaa päähän mun huono minäkuva. Mua ottaa päähän se, että edelleen vaan haikailen ihmisten perään, joita en voi saada. Ottaa päähän se, etten osaa antaa asioiden vaan olla ja siirtyä eteenpäin. Mua ottaa päähän se, etten osaa sanoa ihmisille suoraan, mitä ajattelen. Mua ottaa päähän se, etten osaa tarttua hetkeen ja toimia niinkuin pitäisi. Mua ottaa päähän se, etten osaa ottaa riskejä. Mua ottaa päähän tää iänikuinen sinkkuelämä. Mua ottaa päähän tää kaupallinen joulu, teennäinen tekohymy ja jokaikinen tonttuvirsi.
Pasan ja Atpon sanojen mukaan: Eniten vituttaa kaikki.
Erityisesti tämä pimeys.
Kaamosangsti on syksyn sana. Se alkaa sillä, että on syystä tai toisesta tyytymätön omaan elämäänsä ja jatkuu saamattomuudella. Koska ongelmien ratkaisut tiedostetaan, mutta niitä ei vaan jaksa tehdä, välitön seuraus on turhautuminen omaan elämäänsä. Se purkautuu vitutuksella, masentumisella ja suuttumisella.
Mua ottaa päähän tää lumeton mukamas-talvi. Mua ottaa päähän se, etten saanu syksyn aikana juuri mitään opintoja kasaan. Mua ottaa päähän se, että se projekti joka mun piti saada valmiiksi jo vuosi sitten on yhä samassa vaiheessa tekeillä. Mua ottaa päähän se, etten ole aikaansaavempi ja aktiivisempi. Mua ottaa päähän mun huono minäkuva. Mua ottaa päähän se, että edelleen vaan haikailen ihmisten perään, joita en voi saada. Ottaa päähän se, etten osaa antaa asioiden vaan olla ja siirtyä eteenpäin. Mua ottaa päähän se, etten osaa sanoa ihmisille suoraan, mitä ajattelen. Mua ottaa päähän se, etten osaa tarttua hetkeen ja toimia niinkuin pitäisi. Mua ottaa päähän se, etten osaa ottaa riskejä. Mua ottaa päähän tää iänikuinen sinkkuelämä. Mua ottaa päähän tää kaupallinen joulu, teennäinen tekohymy ja jokaikinen tonttuvirsi.
Pasan ja Atpon sanojen mukaan: Eniten vituttaa kaikki.
Erityisesti tämä pimeys.
Löysin blogisi puolivahingossa jokin aika sitten. En yleensä (=ikinä) kommentoi tällaisiin, koska en vaan jostain syystä uskalla tai edes halua. Nyt kuitenkin päätin tarttua hetkeen ja sanoa mitä ajattelen. Halusin nimittäin kertoa, että vaikka en varsinaisesti sua tunnekaan, niin kirjoittamasi perusteella vaikutat todella fiksulta, syvälliseltä, huumorintajuiselta ja empaattiselta ihmiseltä. Sellaisia ihmisiä ei tule ihan joka päivä vastaan, ei ainakaan mun elämässä. Samaistuin aika paljon tähän viimeisimpään tekstiin, vaikka mun elämäntilanne onkin nykyään aika erilainen. Toivon sulle ihan vilpittömästi kaikkea hyvää tuleviin, valoisampiin päiviin.
VastaaPoistaLauri, puhu joskus, jooko? Oot yks parhaimpia ihmisiä kuuntelemaan muita ja antamaan neuvoja, joten ihan varmasti jokainen on valmis kuunteleen sua, jos vaan haluat puhua. Vaadi joskus aikaa. Sano joskus, et kaikki ei oo hyvin (niin helppoo ku se onki sanoo). Sano joskus et vituttaa ja ei jaksa. Sano jolleki kun haluut halausta, sympatiakahvittelua tai päikkäreitä Kallion räkälässä.
VastaaPoistaTsemppiä <3